Tilastojen tähden…

Luin aamulla Iltalehden otsikoita. Oikeastaan mitään muuta ei enään uskalla lukea, koska ei tiedä kuinka selväjärkisiä ajatuksia meidän päättäjiltä tulee. Aamusella osui silmiin kansanedustaja Maria Tolppasen ehkä aiheellisestikkin tehty kysymys, että kuka hyötyy.

Uutisessa puhutaan ilmaistyöstä eli kuntien järjestämästä työelämäkokeilusta. Eli joidenkin ilkeästi ajattelevien mielestä hankitaan orjatyövoimaa eri  tehtäviin. Henkilöitä,joilla ei ole mahdollisuutta kieltäytyä työstä.

Kysymystä voisi hyvinkin pohtia työttömien orjuuttamisen kautta, mutta sitä voi pohtia myös leanin kautta. Eli pohtia sitä, mikä on päätöksen perimmäinen tarkoitus.

Leanissahan kaikki toimenpiteet pitää kohdistua asiakasarvon kasvattamiseen. Eli jokainen toimenpiden pitää pystyä perustelaan asiakasarvon kautta. Ja myös tämä toimenpide on helppo ymmärtää samalla ajatusmaailmalla.

Kyseisessä mallissa pitää vain kääntää katse oikeaan suuntaan. Työtönhän ei ole tässä mallissa asiakas vaan valtionhallinto ja politiikot. Eli mallin hyvyyttä ja tehokkuutta ei pidä mitatata työttömän kokeman asiakasarvon kautta. Vaan mittaus pitää suorittaa todellisen asiakkaan eli työttömyystilastojen kautta.

Mallillahan ei todellisuudessa ole tarkoitus luoda uusia polkuja työelämään vaan parantaa tilastoja. Niitä joiden avulla voidaan osoittaa työttömyyden taittuneen. Toimen lopullinen asiakaskunta on politiikot.

Päätöksen järkevyyttä arvioitaessa arviointiin pitää ottaa mukaan myös asiakaskunta. Järjettömän tuntuisestakin päätöksestä tulee täysin järkevä, kun ymmärtää sen tarkoitusperät ja asiakaskunnan.

Kuhan pohdin, Kari…

 

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on StumbleUponShare on Tumblr

Kirjoita mielipiteesi

Sähköpostiosoitetta ei julkaista. *- merkityt kentät ovat pakollisia

*