Maistereita, maistereita…

Luin jostain keskustelusta, että miksi tyytyä vähempään kun maistereitakin on tarjolla. Toisaalla taasen korostetaan nopeata valmistumista ja siirtymistä työelämään. Ja kolmannessa sitä, että valmistuminen takaa menestymisen työelämässä.

Timo Vuorensola kirjoittaa Ylen blogissa, että elokuva-ala on koulutuskeskeinen. Eli alalla oletetaan, että elokuvan tekemiseen vaaditaan muodollinen koulutus ja vasta sen jälkeen on valmis tekemään hyviä elokuvia.

Sama koulutuskeskeinen ajattelu näkyy kaikkialla muuallakin. Päättäjät puhuvat nopeasta valmistumisesta ja siirtymisestä työelämään. Rekrytoijat akateemisen tutkinnon merkityksestä ja siitä, kuinka se kertoo työelämässä pärjäämisestä.

Mutta mikä on tutkinto. Sehän vain kertoo, että on onnistuneesti suorittanut määrätyt kurssit läpi. Ja yliopistomaailmassa se ei edes kerro siitä, että asiat on sisäistetty vaan siitä, että ne on sisäistetty tenttiä tai esseetä varten.

Opiskelua voi tehdä monella eri tavalla. Yksi on sivistyminen eli opiskelun aikana pyrkii oppimaan uusia asioita ja siirtämään opitut tiedot taidoiksi. Toinen tapa on hankkia mekaanisesti tutkinto eli suorittaa kurssit välittämättä tiedon muuttumisesta taidoksi.

Tutkintoa ei voi pitää minään mittapuuna työmotivaation suhteen. Eikä arvosanoilla voi edes mitata tietämyksen tasoa. Valmistumismotivaatio saattaa olla niinkin raadollinen, että tutkinnon avulla saan hyvän työpaikan. Ja tietämyksen taso voi olla tentissä riittävä ja ulkomuistista toistettu, muttei välttämättä sisäistetty.

Vuorensola sanoo Ylen blogissa aika tylysti, että elokuva-alan muodollinen koulutus kyllä valmistaa tekemään määrätynmuottista elokuvaa, joka kiinnostaa sekä katsojia että tekijöitä yhtä vähän. Tärkeintä on saada apurahat ja päästä notkumaan julkkareihin.

Ihan samalla tavalla maisterin tms. tutkintokin voi olla vain polku työelämän parempiin ruokapöytiin. Ala ei kiinnosta pätkääkään eikä kehittyminen vaan se, että saat eurot kouraan ja siistin sisätyöpaikan. Ja parhaimmillaan pääsee pönkittämään tätä kulttuuria, jossa pysähtyneisyyys on vallalla.

Jos tehtävään ei vaadita muodollista koulutusta, niin oppiarvon käyttäminen hylkäyskriteerinä kertoo vain omasta kapeakatseisesta maailmasta. Siitä, johon ei saa päästä poikkeavia yksilöitä.

Vanha kiinalainen sanonta sanoo: Kun osoitan kuuta, hullu tuijottaa sormeani. Ja tämä pätee myös työelämään, kun vaaditaan osaamista niin tuijotetaan pelkästään oppiarvoa.

Kuhan pohdin, Kari…

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on StumbleUponShare on Tumblr

Kirjoita mielipiteesi

Sähköpostiosoitetta ei julkaista. *- merkityt kentät ovat pakollisia

*