Kaizen – jatkuvaa kehittymistä

Lähes kaikissa organisaatioissa puhutaan jatkuvasta kehittymisestä. Ja kehittymistä tehdään harppauksittain eli pidetään vuosittain kehityspäiviä, joissa pohditaan mihin suuntaan menisimme. Eli kehittymistä pyritään tekemään suurilla askeleille. Mutta kehittyminen tapahtuu parhaiten silloin, kun se tehdään aina ongelman löytyessä.

Leanissa puhutaan käsittestä Kaizen eli jatkuvasta parantamisesta. Jatkuva parantaminen lähtee siitä, että johtamista ei tehdä suljettujen ovien takaa vaan menemällä työntekopaikalle. Gemba Walk on yksi tapa tunnistaa ongelmakohtia eli siinä mennään suoraan työpaikalle tutustumaan toimintaan.

Johdon (joskus vaikeaksi) tehtäväksi tulee ehdotusten käsittely lasiovin – jos työntekijöitä pyydetään tekemään kunnon ehdotuksia, ansaitsevat he myös kunnon vastauksia., Siilin Blogista.

Siilin blogissa puhutaan Kaizenista ja siitä, että kehitysehdotuksia pitää käsitellä lasiovien takana. Eli näyttää, että kehitysehdotuksiin otetaan kantaa. Mielestäni Kaizenissa kuitenkin pitää lähteä siitä, että ongelmiin puututaan niiden esiintymispaikalla eikä suinkaan esimiesten omissa palavereissa.

Mutta toisaalta Kaizen tarkoittaa jatkuvaa kehittymistä ja silloin pelkät kehitysehdotukset eivät riitä vaan asioille pitää tehdä jotain. Kaizen ja Demingin ympyrä kuuluvat olennaisina osina jatkuvaan kehittymiseen. Eli ongelmille pitää etsiä ratkaisuja ja edetä pienin askelin eteenpäin.

Yksi Kaizenin perusasioita on se, että ongelmiin puututaan heti eikä seuraavassa neljännesvuosipalaverissa. Eli ongelmakohdille pyritään löytämään ratkaisu ja tämä vaatii läpinäkyvyyttä esimiesten ja alaisten toiminnassa. Eli syyttelyn sijaan etsitään ratkaisuja. Ja paras ongelmanratkaisija on yleensä sen työvaiheen tekijä eikä suinkaan hänen esimiehensä.

Ongelman ilmaantuessa on hyvä muistaa seuraavia asioita:

  • Ratkaistaan ongelma siellä missä se esiintyy
  • Etsitään tekijöiden kanssa ongelma ja määritellään se
  • Tehdään välittömästi väliaikaiskorjaus
  • Etsitään perimmäinen syy ja annetaan asianomaisten etsiä kunnon ratkaisu

Eli ongelman ratkaisu lähtee liikkeelle ongelman alkulähteiltä eikä suinkaan esimiesten suljettujen ovien takaa. Ongelma pitää kohdata, jotta sitä voi korjata. Kaizenin mukaan esimiehellä on muutamia tehtäviä:

  • Antaa vastuuta ja valtaa työntekijöille
  • Ylös/alas- tiedottaja
  • Johtajuuden asiantuntija
  • Vastaa kommunikaatiosta, koulutuksesta ja informaatiosta

Eli Kazen on jatkuvaa kehittämistä ja se tapahtuu siellä, missä työkin tehdään. Eli kehittämistä ei tehdä suljettujen ovien takana, ei lasiovien takana vaan paikalla jossa työ tehdään. Ja niiden kanssa jotka työtä tekevät. Eli kunnioitetaan asiantuntijoita ja annetaan heille valtaa tehdä päätöksiä oman työnsä kehittämisestä.

Aina ei kannata päättää kuinka työ tehdään, vaan väliin kannattaa kysyä että kuinka tekisit työsi tehokkaimmin.

Kuhan pohdin, Kari…

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on StumbleUponShare on Tumblr

5 kommenttia

Kirjoita mielipiteesi

Sähköpostiosoitetta ei julkaista. *- merkityt kentät ovat pakollisia

*