Bussimökötystä

On niin upeaa lukea Linkedinistä kuinka työkaverit on täydellisiä ja pomot tekevät sankaritekoja. Työ on vaativaa ja niin täydellistä. Olen vihdoin tehtävässä jossa minua arvostetaan.

Ja sitten työpäivä loppuu. Joutuu pois sieltä täydellisestä työpaikasta, sieltä missä kaikki on taivaallista. Elämä muuttuu tavalliseksi ja kurjaksi.

Bussissa tuiskitaan päivähoidosta haetuille lapsille. Jokaisessa jonossa väännetään naama ruttuun ja yritetään esittää kuinka tärkeä olen. Räpälätään puhelinta ettei vain joutuisi vahingossakaan katsomaan ketään silmiin. Edes sitä bussikuskia ei osata tervehtiä.

Mietin vain, että kun minulla on hyvä päivä niin se näkyy ympäristölle. Hymyilen vastaantulijoille, availen ovia kohteliaisuudesta. Nautin auringosta ja en turhaan stressaa täydestä bussista.

Mietin usein, että kummasta on kyse. Siitäkö se paha olo syntyy, että joutuu poistumaan työpaikalta. Vai siitäkö, että joutuu valehtelemaan kaiken olevan hyvin.

Kuhan pohdin, Kari…

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on StumbleUponShare on Tumblr

Kirjoita mielipiteesi

Sähköpostiosoitetta ei julkaista. *- merkityt kentät ovat pakollisia

*